tiistai 14. elokuuta 2007

MillaMillaMillaMilla

Ei liene epäilystä, minkä nimisestä tytöstä aion kertoilla vähän..


Milla tuli luokseni kaksi viikkoa sitten tiistai-iltana. Aiemmin samana päivänä olin laittanut sähköpostia Millan omistajalle, kun löysin mm. ksesyn sivuilta ilmoituksen, jossa tämä tyttö haeskeli uutta kotia. Vaikka Milla tulikin yllättäen ja melko pikaisella tahdilla, ei sen sopeutuminen uuteen kotiinkaan paljon sen enempää aikaa vaatinut :)


Milla on noin nelivuotias ja leikattu tyttö. Sen syntymäaikaa ei kovin tarkkaan olekaan selvillä. Vaikka Milla sai ilmeisesti jo ainakin kolmannen kodin luotani, se sopeutui nopeasti ja viimein viime torstaina sovittiin Millan omistajan kanssa, että koska Milla on niin hienosti sopeutunut, niin se jäisi kokonaan minulle. Aluksi Millaa itketti öisin, liekö ikävää ollut, mutta sekin helpotti sitten viimein.


Seikat, joihin Millassa ensimmäisenä ihastuin, olivat toisaalta sen yliluonnollisen kauniit sinivihreät silmät, toisaalta sen ihanan luottavainen ja kiltti luonne. Milla onkin varmaan maailman kiltein kissa, jonka olen koskaan tavannut: se ei kynsi tavaroita, syö muovipusseja, eikä tee oikeastaan mitään, mitä siltä kieltää. Vaikka Milla ei pidä siitä, että sitä kantelee sylissä, niin silti se änkee itse syliin aina, kun vain mahtuu, ja vaikkei aina mahtuisikaan ;)


Aikuiseen kissaan päädyin siksi, että pentu olisi vaatinut ainakin pitkälle alkuun niin paljon huomiota ja hoitoa, että katsoin aikuisen olevan helpompi, vaikka onhan silläkin sopeutumisensa. Toisaalta pennun leikkauttaminen jossain vaiheessa olisi tuonut melkoisia kustannuksia ja niitähän ei turhaan tahdota. Yksi, ehkä kaikista suurin syy oli, että aika monia aikuisia kissoja hakee uutta kotia erilaisista syistä, vaikka allergian takia, mutta niitä ei niin helposti oteta lemmikiksi kuin pentua. Ehkä niillä ajatellaan olevan enemmän ongelmia soputua ja niitä pidetään vaikeampina. Totta on, että aikuinen kissa vaatii aikaa hieman erilailla kuin pentu, mutta ei kummastakaan saa tasapainoista onnellista lemmikkiä ilman rakkautta. Minä voin rakastaa Millaa samoin kuin olisin sen pitänyt pennusta asti. Ovathan pennut suloisia, mutta nekin kasvaa. Samoin ne tarvitsee rakkautta riippumatta niiden ikävaiheesta :)

Ei kommentteja: